Prinsessan uni - villapaidan uusi elämä

Aina välillä iskee joku hetkellinen mielenhäiriö ja sitä pesee normaalilla pesuohjelmalla villapuseron. Ja senhän arvaa mikä lopputulos on... Ärsytys on suuri, varsinkin, kun kyseessä on ollut itse neuloma sen hetkinen lempipusero.
Tilanteessa ei auta muu kuin laittaa entinen pusero, nykyinen raaka-aine ja uuden projektin materiaali odottamaan sitä suurta ideaa.

Tässä siis kertomus, miten yhdestä puserosta syntyi käsityökassi. Samalla pääsin hyödyntämään (ja tekemään loppuun) 30 vuotta oikeaa paikkaa odottanut ristipistotyö Prinsessa Ruususesta.



Huopuneesta puserosta hihat pois, kaula-aukon ja helman ompelin kiinni. Sisäpuolelle ompelin tilkuista vuoren ja pari taskua.

Prinsessa Ruususesta esittävän ristipistotyön olin aloittanut joskus ala-asteikäisenä. Työ oli jäänyt "marinoitumaan" moneksi vuodeksi, aina välillä olin siihen muutaman piston jaksanut tehdä. Nyt sain myös kipinän tehdä sen valmiiksi, kun keksin mihin sen voi laittaa.


En ole mikään koristetaulujen suuri fani, vaan aina pitäisi keksiä joku "kunnon" käyttökohde. Nyt työ olisi oikein sopiva etutasku kassiin. Viimeistelyksi kassiin vielä muutama kirjottu ruusu ja köynnös viimeistelemään kokonaisuus.



Lopputuloksena käsityökassi, jota voi pitää käsivarrella ja samalla esimerkiksi neuloa. Reilun kokonsa takia kassiin mahtuu hyvin isompikin työ.



Ja näitä pesukoneen käsittelemiä puseroita on jo kaapissa muutama muukin odottamassa uutta elämää.  Vielä ei ole tullut ideaa mitä näistä tekisi.

Kommentit

Suositut tekstit